Etusivu  
Järjestä tilaisuus  
Tapahtumakalenteri  
Hinnasto  
Kylän Helmi -hanke  
Kuvagalleria  
Kuohun Nuorisoseura  
Yhteystiedot  
     
     
     

Kylän Helmi -hanke

Nuorisoseurantalon peruskunnostus kuului seutukunnan alueelliseen maaseudun kehittämisohjelmaan ja oli ns. ALMA-hanke, jolle saatiin JyväsRiihen myöntämänä rahoitus Alma-ohjelmasta. JyväsRiihi on toimintaryhmä, joka myöntää Maa- ja metsätalousministeriön valtuuttamana ja Keski-Suomen TE-keskuksen maaseutuosaston yhteistyökumppanina Alma-rahoituksia. Kuohun nuorisoseurantalon peruskunnostus nimettiin Alma-hankkeisiin nimellä ”KYLÄN HELMI”. Hanke käynnistyi ensimmäisillä talkoilla 2.4.2005 ja hanketyöt päättyivät ohjeiden mukaisesti 28.2.2006.

Vaikka talon peruskunto on hyvä, kunnon pysyminen vaati huolenpitoa. Samoin remonttia vaati toiminnan monipuolistaminen ja varustetason nykyaikaistaminen. Kaikki kunnostustoimet tehtiin taloa kunnioittaen Keski-Suomen museon antamien ohjeiden mukaisesti.

Koko talo maalattiin ulkopuolelta. Punamultamaali keitettiin itse talon pihalla isossa tynnyrissä. Rikkinäiset ikkunat vaihdettiin ehjiin, ikkunoiden kittaukset ja osa pokistakin uusittiin, kattovesille laitettiin kourut ja syöksytorvet sekä rännikaivot, joista vedet johdettiin putkituksilla isoihin kivipesiin. Piha-alueelta kaadettiin huonokuntoiset puut ja raivattiin risukoita. Puista pienittiin lämmityspuita ja risut poltettiin nuotiossa. Piha, pihatiet ja paikoitusalueet kunnostettiin. Rakennukset alusta siivottiin vuosien aikana sinne kerääntyneestä tavarasta.

Talon sisäpuolinen remontti oli myös monipuolinen. Salin ja keittiön lattiat hiottiin, salin lattia lakattiin ja keittiön lattia maalattiin. Keittiön ja vessojen tilajakoa muutettiin niin, että invavessalle saatiin tilat erillisten naisten ja miesten vessojen lisäksi. Keittiö remontoitiin täysin sekä kalustettiin ja koneellistettiin. Saliin ja kahvioon hankittiin uudet kalusteet, pöydät ja tuolit. Keittiöön hankittiin 120 henkilön kahvi- ja ruoka-astiastot sekä muuta astiastoa. Talon kaikki verhot ja pöytäliinat uusittiin. Salin ikkunat varustettiin pimennysverhoin.

Taloon hankittiin videoprojektori, valkokangas ja dvd-soitin sekä teatteritoimintaa varten tarkoituksen- ja ajanmukainen valo- ja äänikalusto.

Valaistusta parannettiin sekä sisällä että ulkona. Salin loisteputkivalaisimet vaihdettiin vanhanmallisiin pallovalaisimiin. Ulos pihaan ja paikoitusalueelle pystytettiin pylväsvalaisimet.

Vaikka Kuohun nuoriseurantalon omistaa Kuohun nuorisoseura ry, niin seuran johtokunnan vahva tahto on, että talosta kehittyy nykyistä enemmän kuohulaisten yhteinen kylätalo kyläläisten kulttuuri-, nuoriso- ja vapaa-ajan harrastuksille. Tähän tähdättiin myös Kylän Helmi -hankkeen toimenpiteillä.

Hankeohjeiden mukainen yksityinen rahoitus saatiin kokoon tarvikelahjoituksilla ja talkoilla. Mm. uusien pöytien ja tuolien koivu on joskus kasvanut Aholan metsässä. Talkoisiin keräännyttiin hankkeen aikana 81 kertaa ja talkootyötunteja on tehty yhteensä hurjat 2 263 kpl. Kerralla talkoisiin osallistui keskimäärin 10-15 kyläläistä. Ensimmäiset talkoot pidettiin 2.4.2005, silloin kaadettiin huonokuntoisia pihapuita. Kuohulaiset ovat aikaisemminkin ihmettelyn sijasta tottuneet tekemään yhdessä. Niinpä nytkin, talkooinnostus oli loistava. Talkootöiden osuus nousi suuremmaksi kuin suunnitelmissa oli arvioitu. Koko hankkeen kustannuksiksi muodostui 90 000 euroa, josta julkista rahoitusta on luvattu 48 000 euroa.